maanantai 22. kesäkuuta 2015

Paratiisi

Loputtomasti ruokaa, grillattu halloum-juusto, monta tuntia rantasaunassa. Kesä ja mökki on ehkä parasta mitä Suomi voi tarjota. Koiratytöt nauttii, ihmiset nauttii.

Vähän juhannustunnelmaa kuvin, onneksi mökille pääsee pian takaisin :) 

Vielä neljä kassia uupuu! Kyllä näillä pari ihmistä taisi pärjätä














tiistai 16. kesäkuuta 2015

SM Oulu 2015

Kuva julkaistu kuvaajan luvalla. 

Yksi hienoimmista koiraurheilutapahtumista on tämänkin vuoden osalta taputeltu.

Kisattiin perjantaina kaksi rataa sekä sunnuntaina yksilökisat, lauantaina ei startattu joukkueessa ollenkaan vaan levättiin, nukuttiin pitkään ja kannustettiin kavereita katsomosta käsin. Perjantaina Carmalle hyppyradalta hyl sekä 0 sijalla 8/148. Meidän ensimmäinen nolla oikeasti isoista, yli sadan koirakon kisoista. Oli aika hurjan hienoa päästä vetämään tuon kokoisissa kisoissa. :)

Perjantain nolla:


Sunnuntaina oli tiedossa yksilökisat. Mika Moilanen oli suunnitellut aivan valtavan kivan minien hyppyradan karsintaradaksi. Lähdettiin hyvällä fiiliksellä, mutta harmillisesti 3. esteen rima tipahti. Vedettiin kuitenkin rata niin hyvällä tsempillä läpi kuin pystyttiin ja tärkeintä oli, ettei Carma huomaisi virheen tapahtumista. Vaikka riman pudotus oli harmillinen ja Carma tuli lopuksi toiseksi viimeisen hypyn ohi, radasta jäi muuten hyvä, ehjä mieli. Huonoa tuuria oli matkassa, mutta päällimmäinen tavoite täyttyi - tehdä yhdessä sitä agilitya mitä osataan, oli tulos mikä tahansa. Näille ei oikein mahda minkään.


Kiitos ihanille kavereille kauniista sanoista radan jälkeen, meinasi nousta vähän pala kurkkuun. Suomi sai aivan upeat mitalistit, onnea valtavasti jokaiselle! Tästä jatketaan. :)

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Tapahtuu

Ensimmäinen kuukausi "kesälomasta" takana. Työt rullaavat, viikonloppuvapaat ovat luksusta ja päivät huristelevat eteenpäin kovaa tahtia. Koneella ei oikein kerkeä eikä halua istua. Pitkät metsälenkit kavereiden kanssa, valoisat kesäillat, kotikaupunkiin kesäksi muuttaneet ihanat tyypit, terassi-ilmat,  ensimmäiset mökkireissut mökkisaunalla, grillitarpeilla ja kalareissuilla. Onneksi tätä on vielä kolme kuukautta jäljellä.

Muutamat treenit ollaan myös mahdutettu mukaan. Kuopiossa käytiin treenaamassa ja hakemassa ratatuntumaa. Hyvät treenit ja kaverit sparraavat tekemään töitä kovemmin. 30 esteen radalla omista jaloista petti usko täysin ja 28 esteen kohdalla jalat päättivät puolestani ja lysähdin maahan. Tämmöisien treenien ratakestävyys vaatii taas pientä muistuttelua.. Omat juoksutreenit kulkevat kesäisin kohtalisesti, mutta kulkevat kuitenkin. Tehdään silloin kun fiilis tuntuu siltä.

Muutamat omatoimitreenit ollaan tehty Kuopion treenien lisäksi, kaksi toukokuussa ja yhdet nyt kesäkuussa. Treenit ollaan yritetty rajata mahdollisimman pieneen toistomäärään sekä etsitty sopivaa balanssia helpon ja vaikean väliltä.  Treenit löytyvät myös videolta:


Kesäkuu on alussa ja ihanat reissut ovat taas edessä. Ensi viikonloppu Oulussa, sitten pitkä juhannus mökillä ja viimeiseksi karsinnat Jyväskylässä. Oulussa startataan perjantaina ja sunnuntaina, lauantai levätään ja kannustetaan kavereita. :)



Veikkapuoli edessä, takana Carma




Villit perjantai-illat